Komeiden revontulien yö takana. Pohjoisen lapsena olen niitä saanut useamminkin ihailla, mutta aina ne säväyttävät komeudellaan, väreillä jotka maalaavat taivaan hetkittäin satumaisiin kuvioihin.

Kammarissani aamu valkeni taas uusien suunnitelmien vallassa. Remontti, kalusteiden tilaaminen, suunnitelmat, yksi matka ja mitä kaikkea päässä liikkuikaan. Kahvia valumaan, yksi ruisleipäviipale ja aamujumppaa. Joskus keho on jumissa, selkää pakottaa, niska on kuin pultattu kallon pohjaan, ei käänny, ei kierry. Tänään tuntui helpolta. Vartalon kierrot ja taivutukset, käsipainot ja keppijumppa, kaikkien tehtyjen liikkeiden jälkeen oli aamukahvin vuoro. Nyt vain odottelen kalusteliikkeen avautumista, pitää päästä tekemään tilaus. Siitäpä se sitten vahvistuu tämän päivän suunnitelma tarkennettuna, ajanko kaupunkiin vai en. Pakattuja laatikoita on eteisessä, makuuhuoneessa, olohuoneessa ja asuminen on kuin matkahuollon pakettivarastossa, ainut ero, kukaan ei tule paketteja hakemaan, ne on itse siirrettävä uuteen kotiin.

Kunhan päivä on illassa, on minullakin enemmän kerrottavaa tähän uuteen blogiini. Entiset katosivat palvelun loputtua, osan piilotin ja nyt uusille urille, uusin siiveniskuin lentoon.